Hei! Teen yksilö- ja ryhmävalmennuksia. Olen toiminut valmentajana ja tuomarina jääkiekon parissa. Lisäksi olen tehnyt sijaisuuksia liikunnan opettajana eri ikäisten lasten- ja nuorten parissa.

Harrastuksiini kuuluvat kuntosali, biljardi ja sulkapallo

Haluatko pudottaa painoa? Haluatko voida paremmin ja olla virkeämpi? Jos vastasit Kyllä, silloin juuri minä olen sinulle oikea valmentaja.

Minulla on omakohtainen kokemus elämäntapamuutoksesta. Olin nuoruudessani aktiiviliikkuja, pelasin jääkiekkoa 13 vuotta. Loukkaantumisen seurauksena minulla tuli pitkä tauko liikuntaan, joka lopulta kesti 20 vuotta. Tauon aikana painoa kertyi, terveys reistaili ja voin huonosti. Muutos parempaan alkoi pikkuhiljaa treeniä lisäämällä ja terveellisempiä elämäntapoja opetellen. Lopputuloksena pudotin painoa 15 kiloa ja sain jättää verenpainelääkityksen pois, mutta mikä tärkeintä voin paljon paremmin ja olin virkeämpi kuin koskaan ennen.

Minulla on ystävällinen ja lempeä asenne valmentamiseen. Kuitenkin joka kerta joudut haastamaan itseäsi treenatessamme. Olet sitten aloittelija tai edistyneempi niin saamme aina tehtyä tavoitteiden mukaisen treenin. Treenaaminen pitää olla hauskaa eikä pakonomaista, treenin jälkeen pitää olla tuntemus että on tehty kunnolla ja on hyvä olla, sekä halu tulla uudestaan. Laita viestiä niin tehdään yhdessä juuri sinun näköinen valmennuskokonaisuus: janne@alivekeskus.fi

”Pt-Janne positiivinen ja rohkaiseva tyyppi. Epävarmakin ihminen uskaltaa tulla mukaan ja ryhtyä asiakkaaksi” Nainen 65v.

”Janne on mahtava tsemppaamaan ja erittäin asiantunteva. Hänen kanssa sain jatkuvaa kehitystä treeneissä. Janne on huumorintajuinen ja mukava tyyppi, mutta treenit olivat aina tiukkoja ja ylitin itseni. Suosittelen Jannen kanssa treenaamista kaikille, sillä hänen kanssa tulee varmasti toimeen kaikenikäiset!” Mies 39v.

Les Mills® BODYCOMBAT / BODYPUMP / SH'BAM / Peppu-vatsa / Muokkaus / Fascia Method® / ZUMBA®/ Yin Jooga / Hathajooga / Pilates / Venyttely / Sisäpyöräily / Kahvakuula

Alkaen

39€/kk

Katso vaihtoehdot

Meillä voit maksaa näilläkin